Outokumpu

Referenssit

Rakennuskohteitamme ovat olleet esimerkiksi AvestaPolaritin Tupla-projekti Torniossa, johon kuului betonirakenteita yli 25.000 m3 sekä Outokumpu Oy:lle tehty HP4-projekti, jolloin urakoimme vaativia betonirakenteita yli 15.000 m3. Kemi-yhtiölle olemme tehneet mm. valkaisulaitoksen ja Stora Ensolle Kemiin toteutettiin paperikone 3:n uusiminen. Oulun seudulla vaativia kohteita ovat olleet esimerkiksi Sanomalehti Kalevalle tehty Kalevankulman peruskorjaus sekä Nordea-pankin peruskorjaus arkkitehti Ervin hengen mukaisesti. Pääkaupunkiseudulla museoviraston valvonnassa olemme tehneet 1700 – luvulla rakennetun Tuomiokapitulin peruskorjauksen Porvoossa sekä Lähivakuutuksen toimitalon laajennuksen ja julkisivujen uusimisen Espoon Leppävaarassa.

Monet rakennuskohteistamme ovat edellyttäneet aivan erityistä ammattitaitoa, osaamista ja käsityötaitoa. Henkilökuntaamme kuuluu noin sata rakentajaa, joista 35 on teknisiä toimihenkilöitä. Kuudella toimihenkilöistämme on 1-luokan betonioikeudet.

Tulosta tästä referenssimme

Valitse alue

Pohjois-Suomi

Referenssejämme Pohjois-Suomessa
Tutustu kohteisiin »

Etelä-Suomi

Referenssejämme Etelä-Suomessa
Tutustu kohteisiin »

Helsingin kaupunki

Ajankohtaista

01/2012LTR urakoimaan Kevitsan kaivokselle

Lapin Teollisuusrakennus on solminut urakkasopimuksen Kevitsa Mining Ab:n kanssa kaivoksen viimeistelytöistä
Lue lisää »

08/2011Outokumpu Chromella useita urakoita

Lapin Teollisuusrakennus on saanut Ferrokromitehtaan laajennukseen liittyen monia erikokoisia urakoita
Lue lisää »

06/2011Kauniston vanhainkodin peruskorjaus

Lapin Teollisuusrakennus on saanut Kauniston vanhainkodin peruskorjauksen rakennusurakan Hyvinkäällä
Lue lisää »